Euroopan liput nostettiin salkoon 28/07/2016

Joensuu kutsui eurooppalaisia kaupunkeja ja kuntia nostamaan Euroopan lipun salkoon tai laittamaan sen muuten esille joka ikiselle kaupungintalolle 28.7.2016. Lisäksi toivoimme, että lipusta otettaisiin kuva ja se jaettaisiin kaupunkien verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa.

Me olemme Eurooppa – meidän työmme, ilomme ja surumme. Olemme kehittyneet tottuen vapaasti vierailemaan ystävyyskaupungeissa, tutkimaan uusia paikkoja, etsimään hyviä käytäntöjä, tekemään yhteistyötä ja elämään rauhan aikaa. Olemme kasvaneet jakaen menestyksemme ja ratkoen yhteisiä ongelmiamme.

Me muodostamme Euroopan elämällä yhdessä, on meidän yhteinen asia tehdä Euroopasta vielä parempi.

Yhteisellä spontaanilla liputuspäivällä halusimme muistuttaa, että vaikka Eurooppa on kaukana täydellisestä, se on kuitenkin kaikista vaihtoehdoista vähiten epätäydellisin. Siksi kutsuimme kaupunkeja ja kuntia tulemaan mukaan ja jakamaan päivän Joensuun kanssa. Tämä oli pieni ele, mutta sitä tärkeämpi se oli meille – täällä kaukaisella Euroopan kolkalla.

Tempauksella ei otettu kantaa EU:iin instituutiona, vaan puhuimme eurooppalaisena olemisesta ja myös paremmasta paikallisesta johtajuudesta ihmisillemme. Emme ottaneet millään tavalla kantaa Euroopan maantieteelliseen määritelmään. Euroopan lippu on Euroopan Neuvoston lippu, jota EU on saanut luvan käyttää. Euroopan neuvostoon kuuluu 47 jäsenmaata.

Ota yhteyttä saadaksesi lisätietoja

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia